4 # Kesätöiden hakua – kuinka vaikeaa?

Hei taas kaikille! Oon nyt kotona ja vihdoinkin voin taas tulla kertomaan tänne juttuja :3 eli siis mihin mä mahdoin jäädä? Ai niin jäin siihen tämän päivän tapahtumiin. Haluaisin kuitenkin avautua monista asioista tänne, mutta ei kukaan kuitenkaan näitä lue. Kesätöiden hakua olen tänään tehdny – aika tylsistyttävää hommaa, jos tarkkaan ajatellaan. Kesätöihin otetaan varmasti pelkän nimen vuoksi esimerkiksi joku kaunis tai erikoinen nimi kiinnostaa heti työnantajaa. Esimerkiksi jokin ulkomaalainen nimi voi kuulostaa suomalaisen työnantajan korvissa jo huonolta, koska hänellä on erilainen kulttuuritausta. Minun mielestäni ihmisten pitäisi olla tasa-arvoisia jopa kesätöissä.
Pelkkä nimi ei voi kertoa sinusta kaikkea, mistä työantaja tietää millainen ihminen olet? Jotkut työnantajat tyrmäävät heti hakemuksesi, jos ikäsi on alhainen, kulttuuritaustasi on erilainen, asuinpaikkasi on hänen mielestään liian kaukana, luonteenpiirteissäsi on jotakin vikaa..näin itse luulisin suurimman osan työnantajista ajattelevan.

image

Palataanpa takaisin siihen minun kesätöihin hakuun – kesätöihin haku on melko vaikeaa. Yleisesti kaikki toivovat saavansa haluamansa kesätyöpaikan, olisivat vain onnellisia jos pääsevät johonkin. Yleensä jos ihmisillä on jo aikaisempaa kokemusta kesätöistä – heidät valitaan samantien. Mikseivät he anna mahdollisuuksia uusille hakeville nuorille, jotka ovat täynnä intoa päästä kokeilemaan jotakin uutta. Lähihoitajaopiskelijana hain paikkaa, johon pääsevät myöskin opiskelijat – harvaa sellaista paikkaa edes löytyi. Jos lähihoitajapaikka sattuisikin löytymään – pitäisi lähihoitajaopiskelijan olla opiskeluissaan jo loppusuoralla.

images

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi